EI TARVII LUKEE JOS EI JAKSA MUN ANGSTIA

JOS TEITÄ EI KIINNOSTA LUKEE MUN TUNTEENPURKAUKSISTA JA MUUTENKIN NIIN VITUN PASKOISTA PÄIVISTÄ, LOPETTAKAA LUKEMINEN SEN SIJAAN ETTÄ TUUTTE KOMMENTOIMAAN JOTAIN "voi vittu mitä angstia". KIITOS


En tiiä mitä kirjottaa... mulla on menny aika perseelleen nää viimeset kaks päivää. Keskiviikkona oli oikeestaan ihan kiva päivä, mutta... miten sen nyt sanois... tein vähän pahojani. Tän voi helposti käsittää väärin, joten yrittäkää pliis ymmärtää. Musta tuntuu jotenkin siltä että oisin pettäny mun poikaystävää,  mutta sitten taas toisaalta kun oon jutellu ihmisten kanssa siitä mitä tapahtu, sitä ei lasketa pettämiseks. Missä menee raja? Siis sen pettämis asian suhteen. Onko pettämistä jos unelmoi/ajattelee että jonkun toisen ja sun välillä tapahtuis jotain sulosta tai siis sillein... koska jos on niin oon maailman epäuskollisin ihminen! Olin ton asian takia ihan hajalla keskiviikkona, ja sit vielä kun pääsin kotia, iskä alko jauhamaan samaa vanhaa "ei sun tarvii mulle valehella, oon vaan huolissani susta" ja "anteeks kun oon niin huono isä"- paskaa, ja sitten mulla karkas mopo jälleen kerran taas käsistä. Tiiättekö miltä se tuntuu kun koko maailma tuntuu romahtavan ja ajattelee jo ihan tosissaan että ei enään jaksa tätä paskaa hetkeekään? Siltä musta tuntu. Oon onnellinen etten tehny mitään hätiköityä. Se olis ollu liian itsekkäästi tehty, koska after all tiiän että mulla on ympärilläni ihmisiä jotka välittää musta ja jotka ei välttämättä kestäis sitä jos menettäis mut, ja toisin päin. En kestäis jos menettäisin mulle rakkaat ihmiset vaan siks että oon liian heikko kestämään tätä kaikkee.

Eilen (torstaina) oli taas yks mun koko elämän tunteikkaimmista päivistä. Itkin aamulla bussissa ja olin ihan onneton koko aamupäivän. Ja asiaa ei auttanu yhtään se, että meidän koulun opettajat oli menny sanomaan terveydenhoitajalle että ne on huolissaan musta, koska mun selitys mun kädessä olevasta siteestä ei ollu menny ihan läpi. No, terveydenhoitaja sitten haki mut tunnilta ja rupes kyselemään miks ja millon olin tehny itelleni jotain niin kauheeta. Aluks mua vitutti ihan saatanasti se että ihmiset ketkä ei tiiä musta mitään, esittää että niitä kiinnostaa mun elämäntilanne millään tavalla, mutta sitten terveydenhoitaja päätti tirauttaa muutaman kyyneleen ja sano mulle että se näkee mussa erittäin paljon itteensä ja että se haluaa auttaa mua. Itkin sitten sielläkin. Jo toinen itku ensimmäisten 2 tunnin aikana heräämisen jälkeen. Siellä terveydenhoitajallakin aattelin että en jaksa enään yhtään ja että jos olisin ollu vähänkin sekavammassa olotilassa, en olis tässä enään.  Kolmannen kerran itkinkin suunnilleen heti sen jälkeen. Koulun jälkeen olin kuitenkin hennan kanssa ja puhuttiin näistä mun asioista sillein että sain ne hetkeks pois mielestäni. Loppu ilta suju suht koht hyvin, lukuun ottamatta muutamaa pikku vastoinkäymistä.