Baby here we are, standing face to face

On ollu tosi kiva viikonloppu. Nyt taas sunnuntai illan kunniaks oon alkanu miettimään elämän syvällisiä asioita ja oon onnistunu miettimään itteni ihan suohon. Kuten varmaan tiiättekin, erosin viikko sitten siitä mun poikaystävästä. Ja nyt te tietenkin haluutte tietää että miks. Mä en oikeesti tiiä itekkään!? En vaan jostain kumman syystä ollu onnellinen sen kanssa. Yritin vaikka kuinka kauan keksiä että mikä siinä suhteessa mua niin kovasti mietitytti, ja sitten älysin... en vaan oo tottunu olemaan niin onnellinen kun olin Tomin kanssa. Aika paska juttu että tajusin sen vasta sen jälkeen kun jätin sen. Jos voisin kelata viikon taaksepäin, en jättäis sitä. Mutta en myöskään oo tarpeeks säälittävä kerjätäkseni sitä takasin. Ja musta tuntuu että se on jo päässyt musta yli (jos mussa nyt ylipäätään oli mitään yli pääsemistä)

Mulla on oikeesti ikävä sitä. Ja vaikka eron hetkellä sovittiin että voidaan olla vielä kavereita, musta tuntuu että se on mulle jotenkin katkera/vihanen jostain syystä. En tiiä johtuuko siitä että jätin sen, vai jostain ihan muusta. Kuitenkin - mulla on sitä ihan jumalaton ikävä ja tekisin ihan mitä vaan että se olis vieläkin osana mun elämää koska se on just sellanen unelmien poikaystävä, ja olisin pystyny kuvittelemaan meidät ikuisesti yhessä. Mulla meni ehkä vähän hermot siinä siihen että se oli niin jörö... tai siis semmonen ettei oikein osannu sanoo mitään. Kaikkein koviten mulla palo pinna ehkä sillon kun se näki mun itkevän mutta ei älynny tulla lohduttamaan ennen kun muut käski. Kyllä mä tavallaan ymmärrän.

Niin ja vaikka mulla on edelleen ikävä Tomin ja mun suhdetta, oon jo ehtiny iskee silmäni yhteen toiseen. Tuntuu niin tyhmltä taas kerran. Oon jotenkin varmaan viallinen. Ihan kun mulla ei olis mitään aivo toimintoja. Miten pystyn ihastumaan heti Tomin jälkeen johonkin sellaseen kundiin joka on ihan täydellinen vastakohta sille? Tomi oli niin ihana. Mutta niin on kyllä tää toinenkin. Tai no oikeestaan tarkemmin kun miettii niin ei ne niin erilaisia oo. Molemmat on komeita, mukavia, hauskoja, luotettavia ja omalla tavallaan miehekkäitä. Toinen on vaan sellasella miehekkäällä tavalla, kun toinen taas on "miehekäs" semmosella vähän teinipoikamaisella tavalla :D Onko se väärin jos alan seurustelemaan, vaikka tiiän että on olemassa se pienenpieni mahollisuus että saattaisin joskus haluta palata Tomin kanssa yhteen...?

Oot aika kovis jos jaksoit lukee. Arvostan (: